Maria

Kuuntelen ville leinosen Maria -biisiä, ja se iskee niin hitosti. En muista tarkalleen, miten kiinnostuin Ville Leinosesta, mutta ehkä se johtui jonkinlaisesta lukiossa kokemastani Kauko Röyhkä -kaudestani, ja hänestä kun hehkuu samantyyppinen karisma.

"Maria, kun aallot pyyhkii pitkää hiekkarantaa, Maria, mä saavun kiinni sun vartaloosi"

Viime yön uneni ehkä jotenkin sai minut muistamaan tämän biisin ja artistin olemassaolon.

On erikoista, että juuri lukion aikana kiinnostuin tällaisesta iskelmä -genren muusikosta, kun kaveripiiristäni ei löytynyt yhtään henkilöä, joka kuuntelisi lähellekkään tällaista musiikkia. Jos en täysin väärin muista, he tuntuivat tykkäävän melko pinnallisesta musiikista. VÄHÄKÖ TÄÄ ON HYVÄ BIISI TÄÄ SEXY BITCH. Voi *ittu sanon minä. Kuuntele vaan sitä biisiä, juuri tuon takia en käy Onnelassa kirveelläkään. Paitsi jos on tuhannen kännissä, ja sellaista tapahtuu niin harvoin, että ainakin "minä + Onnela = mukava olo" on mahdoton yhtälö.

Onnelassa käyvät naiset, jotka toivovat löytävänsä sieltä onnettomien aivovammaisten joukosta elämänkumppanin sekä miehet, jotka haluavat pillua. Siellä käy kuulemma myös naisia, jotka tykkäävät pitää hauskaa tanssimalla ja kavereidensa kanssa. Jos hauskanpito merkitsee Onnelaan menemistä, siinä tapauksesa inhoan tanssimista ja inhoan pitää hauskaa. ( PS. tiedän että se on nykyään Tivoli, mutta ei nimi miestä muuta.)

Minäpä kerron teille mikä on musta hauskaa tekemistä.

-Snorklaus kirkkaassa vedessä, kalojen keskellä
-musiikin kuuntelu, tekeminen, soittaminen, laulaminen
-kirjoittaminen
-keskustelut hyvässä seurassa
-innovointi, ideointi vaikkapa sitten aiheesta ulosteen laadun parantaminen
-nykyään jooga, myös taistelulajien pariin palaaminen olisi ihanaa
-itsensä kehittäminen, tiedollisesti, henkisesti ja fyysisesti
-elokuvat
-MEGAZONE!! mahtava isojen poikien ja tyttöjen laser-peli
-luonto ja siellä oleilu
-stand up -keikat
-puuhailu, remppaus, väsäily, luominen
- ja olen päässyt ineen jopa lukemiseen
-ruuanlaitto ja leipominen
-kirpputorien penkominen


Palataan ihmisiin. Joissakin ihmisissä on sitä jotain, ja sellaisista ihmisistä vain yksinkertaisesti joko pidän tai en pidä. Ihmisistä hehkuu jokin olemus jo heti ensi tapaamisella. Yksinkertaistetusti se tunne, mikä jostakusta syntyy on joko negatiivinen tai positiivinen. Tiedän, kehen voi luottaa ja kehen ei, ja tutustun näistä tuntemuksista huolimatta. Ne tunteet osoittautuvat ihmissuhteen etenemisessä aina oikeiksi, nimimerkillä "en ole erehtynyt näissä tuntemuksissani koskaan." Sanotaanhan sitä, ettei kannattaisi olla ennakkoluuloinen, ja sen vuoksi en ole näitä tuntemuksia kuunnellutkaan niin paljon, että olisin jättänyt johonkin tutustumatta ensivaikutelman perusteella.

Sen vain jotenkin tietää heti, kenellä on puhtaat jauhot pussissa ja kuka haluaa vain mielistellä, kuka ajaa ystävien hankkimisella omia etujaan ja kuka haluaa aidosti ja vilpittömästi tutustua juuri sinuun. 

Olenkin ollut siinä mielessä siunattu, että en tunnistaisi näitä ihmistyypejä varmaankaan jos en olisi tuntenut niin monenlaisia ihmisiä. Monet näistä ihmisistä olen jättänyt tietoisesti taakseni, koska olen kokenut heidän todelliset, piilotetut luonteensa niin erilaisiksi kuin mitä itse olen. En halua olla pinnallisten ihmisten kanssa tekemisissä. Heidän elämänkatsomuksensa ja näkemyksensä eivät ulotu kovin kauas heidän asuinympäristöstään, ja sehän minua heissä vituttaakin. Heidän kanssaan ei ikinä pääse syventymään keskusteluihin, missä voisi edes vähän poiketa puheenaiheista muoti, raha, vastakkainen sukupuoli, ulkonäkö, ammatti.  Heidän käsityksensä maailmasta ovat niin jäykkiä ja täynnä defenssintäyteisiä, ettei kannata edes yrittää.

Oikeastaan olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmiset, jotka kadehtivat, puhuvat muista pahaa, kompensoivat elämänsä puutteita materialla, joiden elämä perustuu lähes yksinomaan kompensaatioon, ovat vain epävarmoja omasta tiestään ja itsestään. Siinä vain häiritsee se, että kun helpomminkin voisi asiaan suhtautua.

Jos tekee muille pahaa, koska itsellä on paha olo, eikö olisi hieman helpompaa helpottaa oloa esimerkiksi ottamalla tavoitteita elämälle ja fokusoitumalla niihin, sen sijaan että teet hallaa muille? Kyllä ne hyväitsetuntoiset ihmiset pääsevät elämässä eteen päin, olit sinä sitten mitä mieltä tahansa, koska ne ihmiset eivät välitä paskan vertaa sinun mielipiteistäsi. Sen vuoksi pahat ajatuksesi eivät voi kampittaa näitä ihmisiä. He jatkavat menestymistään, ja sinä jäät elämässä kitisemään paikoillesi, koska kulutat kaiken energiasi muiden haukkumiseen.

Olisko strategiamuutos kohdallaan?

Tämä taitaa olla oikea ajatusoksennuksien päivä. No, jos joku ei tajua kirjoituksistani mitään, voin aina perustella asian sillä, että tämä on minun blogini ja nämä ovat minun aivopierujani.

Tähän loppuun on hyvä sanoa, että elämän kauneimmat ja kauheimmat asiat ovat juuri sen laatikon ulkopuolella, missä suurin osa ihmisistä elää. Olen tutustunut täällä Turussa niin ihaniin, aitoihin, henkeviin ihmisiin, että se tuntuu lähes määrätyltä. Kerrankin ihmisiä, joiden kanssa on todella paljon yhteistä ja voi heti ensi hetkestä lähtien kertoa heille, miltä tuntuu ja mitä ajatuksia päässä liikkuu, ilman että tulee "VÄHÄN SÄ OOT OUTO" tai " VÄHÄ TYHMÄÄ" tai " EMMÄ TAJUU MITÄ SÄ SELITÄT " tuomioita. On niinku porukka tiättex samalla aaltopituudella!


Lisäksi täytyy vielä kiittää vanhoja ystäviä olemassaolostaan, koska he eivät ole koskaan lakanneet olemasta samalla aaltopituudella. Kiva vaan huomata, että täälläkin on saanut lisää ihania ystäviä. Ja kiitos elämä, että minulla on myös ihana mies, jonka kautta näihin uusiin ihaniin ihmisiin olenkin tutustunut!

Viime yönä unessa, valoisassa huoneessa

Ahh, vihdoinkin lucid-uni! Viime yönä unessani kävelin tuntemattomalla hiekkarannalla, jossain kaupungissa. Se paikka tuntui Italialta ja Kroatialta yhtäaikaa, tai ylipäätään Välimeren joltain kohteelta, mutta kun unessa kerta oltiin niin taisi olla elementtejä vähän useammastakin paikasta. Unessa autotie ja hiekkaranta olivat aivan vierekkäin, ja autot ja laivat liikkuivat sekä autotiellä että vedessä. Hmm. Tässä taisikin olla merkki siitä, että tämä taitaa olla unta. Rupesin katselemaan ja tunnustelemaan hiekassa lepääviä kiviä, samalla epäillen ympäristöni todellisuutta. Kivet kuitenkin tuntuivat ihan aidoilta kiviltä. Tiesin odottavani kyytiä mereltä, hassua kyllä, odotin mereltä tulevaa autoa.

Siirryin paikalle, josta auton tuli minut noutaa ja vanha ylä- ja ala-asteystäväni tuli vastaan, hieman piirroshahmon näköisenä karrikoituna olentona. Hän hymyili ja halasin häntä, ja totesin unessa olon olevan mukavaa, kun tapahtumien kulkua voi hallita. 

Ilmeisesti ystäväni oli myös tarkoitus tulla kyytiin. En astunut tähän autoon ollenkaan, onneksi. Jostakin kumman syystä koen, että autot on tehty kulkemaan maalla, enkä luottaisi edes unessa vedessä liikkuvan auton turvallisuuteen. 

Päätin oman uneni herrana ruveta taas ihailemaan rannan sileitä kiviä, ja etsin seasta niitä kauneimpia, ikään kuin voisin ottaa ne unesta valvetilaan mukaan. On hankala kuvata sitä vapauden ja riemun tunnetta, kun ymmärtää olevansa kaikkivoipa. Jos puhelin ei olisi soinut tämän kivien ihailun jälkeen, olisin varmaankin seuraavaksi ruvennut lentämään. Se onkin lempipuuhaani unimaailmassa. Yleensä se vain loppuu lyhyeen, kun tajuan, että ei helvetti, tää on unta. Tuosta unimeren hiekkarannalta olisi helposti voinut ponnahtaa taivaalle, kun vain olisi ehtinyt. Pentele, että harmittaa.

Auttaminen ja kiitollisuus

Pahoja asioita kokeneita henkilöitä on vaikea auttaa. Se olisi teoriassa helppoa, mutta en pysty siihen, koska pelkään, että minulle suututaan tai minut torjutaan. Pelkään, että hyvä teko saa negatiivisen palautteen. Uteliaille tiedoksi, että tämä ei ole järin hyvä strategia. Jos haluaa auttaa, täytyy hyväksyä se, että ihmiset eivät aina halua apua, tai saattavat ylpeyttään reagoida negatiivisesti auttajaa kohtaan. Tai he saattavat yksinkertaisesti tuntea olonsa niin huonoksi, että olotila muuttuu vihaksi ja katkeruudeksi muita kohtaan. Haluaisin auttaa, mutta se on niin vaikeaa. Kynnys on niin suuri. Ketä minä auttaisin? Laitanko rahaa hyväntekeväisyyteen ja onko minulla sitten lupa kokea hyvää omaatuntoa teostani? Tuntuu, että pitäisi tehdä jotain konkreettista. Siksi rahan antaminen tuntuu kasvottomalta, munattomalta ja pelkurimaiselta. "Maksan muiden huolet pois, rahalla kaikki hoituu!"

En halua olla yksi niistä. Mutta minussa piilee laumasielu, joka menee pakokauhuun, kun muutkin menevät, ja jättää auttamatta, koska kukaan muukaan ei auta. Jos vain pääsisi tästä laumasieluisuuden negatiivisesta puolesta eroon, oppisin jo auttamaan monia. Uskaltaisin kysyä kadunmieheltä, että onko hänellä kaikki hyvin. Ennen kaikkea, uskaltaisin kysyä kahden vuoden takaiselta ystävältä, että onko hänellä kaikki hyvin.

Haluaisin auttaa ihmisiä opettamalla heitä. Haluaisin opettaa ihmisiä olemaan kiitollisia. Koen, että oma elämäni on hyvällä mallilla ennen kaikkea oman asenteeni vuoksi. Otan mitä saan ja kiitän siitä, ja annan mielestäni sen verran itsestäni kuin pystyn, enkä yhtään vähempää. Uskon, että ihminen saa kiittämällä enemmän. En tarkoita, että ihminen saisi konkreettisesti tavaraa enemmän tai kiittämisen ja saamisen sääntö olisi jotenkin absoluuttisesti pätevä, vaan ihminen kokee itse saavansa enemmän kun hän kiittää vaikkapa leivän palasta. Kiittämistä ei tarvitse suorittaa ääneen, vaan sen voi lausua hiljaa mielessään. Kiittipä sitä sitten mistä tahansa, kiittäminen parantaa itsetuntoa ja elämän alkaa kokea eri tavalla.

Jos sinulla on edes katto pään päällä, ole kiitollinen. Aina on ihmisiä, joilla on asiat paremmin, mutta on myös ihmisiä, joilla ei ole asuntoa, ei ruokaa, ei työtä, ei mitään toimeentuloa. Kun kiittää, tulee ajatelleeksi sitä, että todellakin omaa kaikkea kiittämisen arvoista.

Kun joskus koen suuria vastoinkäymisiä, esimerkiksi läheisen kuoleman, voi olla, että asenteeni elämään muuttuu, mutta toivon, että säilytän läpi elämän tuon kiitollisuuden, minkä olen oppinut. Vastoinkäymisiä minulla on ollut, mutta olen aina uskonut, että parempi aika koittaa, ja että minun kuuluu kokea ne kokemukset, että opin elämänläksyni. Nyt taas on ollut kahden vuoden onnellinen aikakausi, Turussa. Ihan hetki sitten tämä kaupunki oli vieras ja viehättävä, ja nyt tämä tuntuu kodilta. Tiesin kyllä alusta asti, että tämä tulee olemaan kotini pitkään.

En pidä siitä, että materiaalisesti hyvinvoivat ihmiset valittavat siitä, että sitä puuttuu ja tätä puuttuu. Entä ne asiat mitä sinulla jo on? Ovatko ne täysin merkityksettömiä? Onko se uusi mekko pysyvän onnellisuuden tae?

Usein henkistä tyhjyyttä paikataan materiaalisella tyydyksellä. Se onkin ehkä yhteiskuntamme surullisin ilmiö. Ihmiset ovat onnettomia, koska he eivät puutu oikeisiin ongelmiinsa vaan täyttävät sisäisiä aukkojaan väärillä, tyhjillä strategioilla. Uutta elämää et voi ostaa.

Joku elää veloiksi, ja joutuu ottamaan jatkuvasti lainaa. Tästä tulee kierre.
Joku harrastaa irtosuhteita saadakseen läheisyyttä, kiinnittääkseen huomiota, saadakseen rakkautta. Lopulta häneen vain sattuu, kun hänet hylätään ilta toisensa jälkeen. Joku turruttaa pahaa oloaan päihteillä, ja taas kerran kierre on valmis. Jotkin ongelmat johtuvat kärsimättömyydestä. Vaikka olo helpottaisi hetkeksi jonkin korvikkeen ansiosta, korviketta joutuu taas käyttämään kun paha olo hiipii takaisin.

Ehkä siksi ratkaisut kannattaa etsiä itsestään, sillä minuus, kokemus omasta itsestä on kaikkein pysyvin asia elämässä.

Näkökulmia kannabis-keskusteluun

Mielestäni kannabiskeskustelua on kaikkein rakentavinta lähestyä näkökulmasta, jonka mukaan kannabis-kysymykseen ei ole oikeaa eikä väärää vastausta. Tämä olkoon siis keskustelun lähtökohta, että päätöspiste. Itse olen käytön ja kotikasvatuksen dekriminalisoinnin kannalla, mutta en ole varma mielipiteestäni kannabiksen myynnin kohdalla.

Mitä iloa kannabiksen laillistamisesta meille olisi?

Ehkä jo kulunein perustelu kannabiksen laillistamiselle on muistuttaminen 1919-1932 vallinneesta kieltolaista. Alkoholi oli tuolloin kielletty, mikä johti siihen, että alkoholia ostettiin pimeiltä markkinoilta ja tämä tietysti työllisti poliisia lisääntyneiden pidätysten ja takavarikointien merkeissä, puhumattakaan terveydenhuollon kuormituksesta kasvaneiden metanolimyrkytystapauksien ansiosta. Alkoholin valmistuksen ja käytön ollessa laitonta, valvontaakaan ei sen tuotannossa esiintynyt.

Toinen yleinen perustelu kannabiksen laillistamiselle Suomessa on, että kannabis on enemmän tai vähemmän laillista muissakin euroopan maissa. Kieltolakia käytetäänkin esimerkkinä siitä, kuinka tiettyjen hyödykkeiden kieltäminen aiheuttaa enemmän kuluja valtiolle, ja enemmän ongelmia yksilölle.

Tästä en voi olla kuin samaa mieltä. Päihdelainsäädäntömme on paradoksaalinen. Tupakka ja alkoholi ovat laillisia vaaroistaan huolimatta, mutta kannabis puolestaan laitonta, vaikka itse aineeseen kuolleita ei ole tilastoitu yhtään. Tuoreiden tutkimusten mukaan kannabis saattaa kuitenkin laukaista psykoosia tai aikaistaa sen puhkeamista. On myös esitetty, että henkilön geneettisellä taipumuksella olisi yhteys kannabiksen käytön laukaisemaan psykoosiin.  -->lähde

Harva tietää geneettisestä perimästään juurikaan. Mikä on riskisi sairastua skitsofreniaan? Jos kannabiksen käyttö todellakin lisää psykoosin riskiä, oletko valmis ottamaan riskin mielenterveytesi kanssa?

Toki alkoholin käytössä on myös mielenterveydellisiä vaaroja. Toisilla on geneettisesti suurempi riski sairastua alkoholismiin kuin toisilla, puhumattakaan alkoholin runsaan käytön aiheuttamista fyysisistä ongelmista tai juuri alkoholin käytön laukaisemista psyykkisistä sairauksista.

Dekriminalisoinnista kehkeytyisi mahdollisesti uusia ongelmia vanhojen jatkeeksi, tai ehkä jotkin alkoholin aiheuttamat ongelmat vähenisivät, tilalle tulisi pilven aiheuttamia ongelmia. On kuitenkin turha väittää, että pilven laillistamisesta kaikki maailman ongelmat häviäisivät. Ei mikään ihmeaine pysty sellaista yksin tekemään. Positiivista kuitenkin olisi, että rikolliset tahot vähentäisivät aivan varmasti toimintaansa tämän huumeen välityksessä, ja nykyinen laiton kotikasvatus tulisi lailliseksi. Rikollisuus saisi siis lakipykälän siunauksen toiminnalleen ja tämä normatiivinen muutos tekisi pahasta asiasta hyvän.


On kieroa, että lain kirja sosiaaliskulttuurillisten normien kera määrää sen, mikä on oikein ja mikä on väärin.  Ymmärrettäväähän se myös on, sillä mitä me tampio-ihmiskunta olisimmekaan saavuttaneet ilman tätä jaloa järjestelmää. Oikea ja väärä, lainsäädäntömme, normistomme ovat muodostamassa ihmisen kehittämää konstruktiivista systeemiä.

Kieltämättä Suomessa järjestelmä tuntuu epäreilulta ja oudolta, kun alkoholia ja tupakkaakin myydään tiedostaen, että molemmat aiheuttavat vakavaa riippuvuutta, kuolemia, sairauksia ja mielenterveysongelmia. Myös sosiaaliset ongelmat ovat suurelti olleet läsnä "hyvinvointivaltiossamme," kun alkoholisoituneet vanhemmat sukupolvi toisensa jälkeen asettavat lapsensa toissijaiseen asemaan.

Alkoholi ei ole ainoa näiden ongelmien aiheuttaja.
Eikä alkoholin laillisuudella ole tekemistä sosiaalisten ongelmien kanssa, sillä suomalaisilla tuntuu olevan vakavia päihdeongelmia, oli kyse mistä tahansa päihteestä.

Lääkenarkomaanit ja vahvojen huumeiden käyttäjät aiheuttavat aivan yhtä lailla traumoja lapsille. Ei lapsia kiinnosta missä aineissa vanhempi on, kun vanhempi ei ole joko henkisesti tai fyysisesti kuitenkaan läsnä, oli hän sitten pilvessä tai kännissä. Tieto siitä, missä päihteessä äiti tai isi on ollut koko lapsuuden ajan, ei auta pätkän vertaa traumojen selvittämisessä. Nämä traumat ovat ikuisia, oli kyse sitten vanhempien pilvenpoltosta tai viinan litkimisestä.

Tarjoaa päihdettä sitten jumala tai jeesus, päihteitä käytetään. Sinänsä on samantekevää, tarjotaanko päihteitä valtion puljusta vai naapurin sedän parvekepuutarhasta.


Lasten päihteidenkäyttöä voi vähentää kriminalisoimalla päihteitä myös aikuisilta, sillä kun valtavirta aikuisista ei käytä jotakin päihdettä, on todennäköisempää ettei aikuisesta mallia ottava lapsikaan käytä kyseisiä kiellettyjä päihteitä. Aikuisen malli on se, minkä varassa lapsi oppii.

Aikuisen mallin seuraaminen pätee myös alkoholinkäytössä. Suomalainen alkoholikulttuuri on mielestäni halveksuttavan inhottava. Kun suomalainen juo alkoholia, on hänellä useimmiten tarkoituksena päihtyä. Suomalaiselle viini ruuan kanssa on korkeakulttuuria, hienostelua, rikkaiden puuhaa. Alkokin menee kiinni klo 21.00 ja vahvoja alkoholijuomia saakin ostaa vain Alkosta tai baarista. Suomalaisen ongelma ei ole se, että alkoholi päihdyttää, vaan se, ettei suomalainen osaa käyttää alkoholia. Suomalainen vetää PERSEET OLALLE kun otetaan viiniä, siideriä, olutta, viinaa, ihan mitä vain. Sama pätee varmasti myös muiden aineiden käytössä, koska kyse on päihdekulttuurista, ei siitä miten päihdettä kuuluu käyttää. Suomalainen vetää mitä tahansa ainetta, kunnes ollaan perse ja aivot turtana vaikka sitten aspiriinista.

Tämä taas johtuu siitä, että suomalaista, varsinkaan suomalaista miestä ei ole perinteisesti opetettu käsittelemään tunteitaan. Suomalainen opetetaan jo lapsesta häpeämään, vähättelemään itseään ja olemaan hymyilemättä. Suomalainen mies on siitä onnettomassa asemassa, että vaikka hän on keskimäärin lempeä ja herkkä, kulttuurin normit kieltävät häntä osoittamasta feminiinisiä piirteitään. Helvettiin tuommoinen heteronormatiivisuus. Missä niin lukee, että mies ei saa tehdä näin eikä naisen kuulu tehdä näin? Kenen mielenterveys tuollaista kestää?

Kyllä suomalaisella miehellä on tarve itkeä, tarve valittaa, tarve puhua tunteistaan. Kukaan ei vaan opeta, että miten se tapahtuu! Siksi pitää juoda viinaa ja turruttaa itsensä, kun on niin paha olla. Sama naisten kohdalla. Monien mielenterveysongelmat johtuvat ratkaisemattomista asioista, ei alkoholista tai huumeista. Entäs jos sen huumevalistuksen ja kieltojen suhteen opetettaisiinkin solidaarisuutta ja rakkautta? Auttaisiko se mielenterveysongelmiin ja päihdeongelmiin? KYLLÄ se auttaisi. Ei tarvitsisi kieltää, kun kannustus oikeisiin valintoihin riittäisi. Lopulta on kyse näinkin yksinkertaisesta asiasta. Eivät ne kiellot loputtomiin auta.

Euroopan muissa maissa päihdeongelmat ovat huomattavasti helpompia ratkaista, kun sosiaalinen ilmapiiri on paljon avoimempi. Ihmisillä on Välimeren maissa perheet, joihin he voivat aina tukeutua, ja he usein asuvatkin koko ikänsä lapsuudenperheensä kanssa tai ovat ainakin todella läheisiä. Jos työ lähtee alta, on sentään perhe. Jos vaimo jättää, äiti ei jätä. Eikä Euroopassa keskimäärin näytetä sellaista mallia ihmisille, että kännissä örveltäminen olisi ok, ja baaritkin menevät aikaisemmin kiinni kuin täällä. Lisäksi alkoholia saa melkein mistä vain, mihin kellon aikaan vain. Onko näissä maissa alkoholismia samassa mittakaavassa kuin Suomessa? No ei ole.

Alkoholinkäyttö ei ole missään päin maailmaa yhtä suuri tabu kuin Suomessa. Avoin tunteiden ilmaisukaan ei ole muualla yhtä vammaista kuin täällä pohjoisessa. Nämä kaksi kun ympätään yhteen, saadaan päihdeongelmaisten tiivis keskittymä, oli laillisia päihteitä sitten 100 tai 2.



Ongelma on siis suomalainen mentaliteetti ja tätä mentaliteettiä ylläpitävä kulttuuri ja lainsäädäntö, ei itse kannabislainsäädäntö. Pikemminkin laki suvaitsevaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta tulisi tarpeeseen, ja sitten se kannabiksen laillistaminen.

Fiksuja päätöksiä

Way to go Suomen hallitus! Jälleen kerran olette miettineet asiat puhki ja varmasti pohtineet kaikki mahdollisuudet läpi, ja täten päätyneet hienoon ratkaisuun. Oli todella fiksua päättää lisätä ydinvoimaa, varsinkin kun kenelläkään ei ole hajuakaan mihin ne ei-niin-vaaralliset ydinjätteet sijoitetaan! Juu Eurajoelle. Toivotaan vaan etteivät ihmiset löydä niitä 2000 vuoden päästä. Tai edes sen jälkeen. Hyvä perustaa päätökset toivon varaan, ja luulojen varaan. Eikös tässä maailmassa painoteta sitä päätösten tulee olla rationaalisia ja laskelmoituja? MITÄS HELVETTIÄ TÄMÄ TEIDÄN YDINVOIMAPELLEILY SITTEN ON?

Ymmärrän myös näkökannan, että ydinvoima on hyvä ratkaisu TOISTAISEKSI, mutta riittääkö se perusteeksi, kun ei ole varmuutta siitä, pystytäänkö näitä jätteitä IKINÄ käsittelemään? Vanhempi sukupolvihan tämän taas päätti. "Ei tässä mittään, kyllä ne nuaret keksii!" Tiesittekö, että on myös vaihtoehtoja, jotka eivät vain vähennä hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasupäästöjä, mutta eivät myöskään tuota satoja tuhansia vuosia säteileviä vaarallisia jätteitä. Vähemmän epäitsekkäitä päätöksiä?

Ympäristö my ASS, parempi sijoittaa energian tuottamiskeinoon jonka jätöksien hävittäminen kestää vain satoja tuhansia vuosia, kuin esimerkiksi tuuli- tai vesivoimaan, nehän ovat vain sellaisia hihhuleiden vaihtoehtoja. Sehän on TYLSÄÄ, jos energian tuottaminen ei ole yhtään riskialtista! Onneksi päädyitte ydinvoiman lisäämiseen, sillä maailma tarvitsee lisää juuri sitä vaikeasti hävitettävää paskaa. Päätöksenne vaikutti hyvin perustellulta, varsinkin sen nojalla, että myönnettyjen lupien saajilla ei ollut suunnitelmaa ydinjätteen hävittämiselle.

Se on sitten mukava tulevien sukupolvien saada tietää asuvansa ydinjätesijoituspaikan päällä. Tällä menolla ei kyllä asuta, ei missään päin maailmaa. Ydinjätettä ei voida sijoittaa loputtomiin, tuli sitä kuinka vähän tahansa. "Eihän sitä jätettä tule kuin kourallinen yhdestä vuodessa!" Niin. YHDESTÄ ydinvoimalasta. Mietitääs, montako niitä on maailmassa niitä ydinvoimaloita, ja kuinka paljon potentiaalisia, geomorfologisesti rauhallisia, turvallisia sijoituspaikkoja on maailmassa? Ei tarpeeksi.

Siinä vaiheessa kun sitä on tullut muutamankin vuosikymmenen ajalta, alkaa tila vähentyä. Olisi ehkä kannattanut näissä päätöksissä miettiä vaikkapa väestönkasvun suuntaa. Kuinka todennäköistä on, että nämä sijoituspaikat pysyvät satoja tuhansia vuosia koskemattomina? Siis sehän se vaatimus tällaiselle sijoituspaikalle on, etteivät edes henkiolennot lankeaisi tällaisessa paikassa käymään. Eikö se oli lähes mahdoton tavoite?

Radioaktiivisen jätteen puolittumisaika on sen verta ViTUN iso, että on ihmisten ja ympäristön kannalta todella epäeettistä ja suorastaan tyhmää päättää lisätä ydinvoimaa, tuotti se kuinka paljon energiaa tahansa. Minkä tahansa muun vaihtoehdon lisääminen olisi ympäristölle ja energiantuotannolle yhteenlaskettuna suotuisampaa. Täytyy sanoa, että Suomi on tässä asiassa todella takapajuinen. Vihreitä lainaten ydinvoiman aika on loppumassa. Olisi aika lisätä energiantuotantoa, mikä on uusiutuvaa, turvallista ja päästötöntä. Niin tekevät Tanska, Saksa ja muut realistisesti ajattelevat länsimaat.

Vaikka ydinvoimalaitosten turvallisuustoimenpiteet olisivat kuinka taattuja, se ei silti tarkoita sitä, ettei onnettumuuksia voisi sattua. Inhimmilliset virheet ovat aina mahdollisia, luonnonkatastrofeista puhumattakaan. ydinjätteiden sijoituspaikan tulisi olla 100% turvallinen, eikä kukaan voi taata tällaista turvallisuutta. Tuulivoiman tai vesivoiman kohdalla inhimmilliset virheet eivät olisi kohtalokkaita suurille ihmismassoille, eläin- tai kasvikunnalle. Jätettä ei energiantuotantoprosessissa tulisi, tuulimyllyissä käytettävät osat olisivat kierrätettävissä ja pidemmällä tähtäimellä tuulivoima maksaisi itsensä takaisin. Ja väite siitä, että tuulivoima pilaa jonkun saaristomaiseman on ehkä pinnallisin ja naurettavin vastaväite tuulivoimaa vastaan. Eikö ole kannattavampaa tuoda siihen saaristomaisemaan muutama tuulimylly kuin pilata koko ympäristö haitallista säteilyä aiheuttavalla ydinjätteellä? Lintujakaan ei tähän kannata tuoda, kyse on hieman suuremmista kuvioista kuin yksittäisen linnun kuolemasta sen törmätessä tuulimyllyyn. Eläimet ovat sopeutuvaisia ja osaavathan ne varoa kerrostalojakin, mikseivät siis oppisi varomaan tuulimyllyjä. Kyse ei olekaan siitä etteivät ne oppisi, vaan ahneiden, itsekkäiden ihmisten tekaistuista vastaväitteistä ja kehittymisen pelosta. Aurinkovoimalatkin kehittyvät jatkuvasti ja ovat jo melko tehokkaita ainakin yksityiskäytössä. Tämä ydinvoimapelleily perustuu myös energiantuotantolaitosten pelkoon menettää sähköriippuvaiset asiakkaansa, kun realiteetti on, että nykyaikainen ekotalo pystyy jo nyt tuottamaan yksittäisen kotitalouden käyttöön tarvittavan sähkön.

Rahallakaan asiaa ei voida perustella, sillä kyse on hetkellisistä investoinneista, jotka tuottavat pidemmän päälle enemmän rahaa mitä ne kuluttavat. Tuulivoimalapuiston rakentaminen ei luultavasti ole sen suurempi kustannus kuin ydinvoimalan rakentaminen, ja se olisi pidemmän päälle kestävämpää ja puhtaampaa energiaa.

Kyse on todella yksinkertaisesta matematiikasta, ja perusetiikasta. Hyötyjen ja haittojen yhteenlaskusta. Ahneus vain sattuu olemaan suurempi voima kuin järki.

Murto-osa asioista, joissa toivon ihmisten kasvavan.

Olen elänyt bloggaamisen maailmassa 14-vuotiaasta asti eli aika pirun monta vuotta. Bloggausintoni on vaihdellut asteittain. Toisinaan olen kokenut valtavaa tarvetta purkaa syvimpiä tuntojani koko maailmalle, jopa liiankin avoimesti, kunnes olotilani on vaihtunut maltilliseen, satunnaiseen raapustelufiilikseen.

Asia, josta haluan ehdottomasti valittaa, ovat ihmisten asenteet erilaisuudesta.

Ollessani vielä koulussa (n. puoli vuotta sitten) käytiin käytävällä kiivasta keskustelua homoudesta. Korviini suorastaan _sattui_ kommentti: " homous on sairaus." 

Olen käsittänyt, että vain vanhat, paatuneet, kaavoihin kangistuneet, uudistautumishaluttomat kurpat ajattelevat näin, mutta että  jouduin kuulemaan tämän kommentin alle parikymppisten nuorten suusta. Raivostuin, suorastaan kihisin.

En itse edusta tätä vähemmistöryhmää, mutta en voi sietää ihmisten tuomitsemista, varsinkaan jos tuomitsemassa ovat abivuotta viettävät, kaikkitietävät teinit, jotka luulevat olevansa niin älykkäitä ja hyviä ihmisiä, että heillä on varaa luokitella ihmisiä.

Minun mielestäni homous ei todellakaan ole sairaus, synti tai mikään pahe, ja minua inhottaa se, että lapset toistelevat vanhempiensa asenteita sanoin ja teoin, sokeasti ja ajattelematta itse. Tavallaan ymmärrän siis ilmiötä. Totta kai tehdään aluksi niin kuin vanhemmat ovat opettaneet, kunnes osataan ajatella itse. Mutta toivoisin kovasti, että tämä ajattelu alkaisi hiukan aiemmin, eikä sitten joskus kuolinvuoteella.

Inhoan yli kaiken sitä, että toisia tuomitaan helvettiin, kuolemaan, syntiin ja kaikkeen mahdolliseen pahaan, ja heiltä kielletään ihmisoikeuksia heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai muiden ihmiseen rakennettujen piirteiden vuoksi. 

En suinkaan usko, että syynä tälle ahdasmielisyydelle ovat uskonnot, tai se, etteivät ihmiset usko. Uskon, että syynä tälle inhottavalle ilmiölle ovat muut ihmiset. Siis ihmiset, jotka eivät hyväksy sitä tosiasiaa, että meitä on monenlaisia, eikä ihminen ole mikään jumala. Me olemme kaikki samanarvoisia varakkuuteen, arvoihin tai mihinkään ihmisen piirteisiin katsomatta. Me olemme kaikki samaa, eikä ihmisiä kuulu arvottaa. Mikä sinä olet tuomitsemaan muiden elämäntapoja, olivat ne sinusta sitten saatanallisia tai hihhuleita?

Erityisesti minua kosketti pastori Laura Mäntylän haastattelu Ylen Inhimmillisessä tekijässä. Kuinka "hurskaat", muka niin uskovaiset ja hyvät ihmiset voivat olla niin julmia toiselle ihmiselle, joka yrittää vain auttaa? Kuinka jotkut kehtaavat tuomita toisen ja väittää viljelevänsä jonkinlaista totuuden sanaa? Kristinuskossa ei itsessään ole mitään pahaa, mutta se, että sitä tulkitaan päin helvettiä, on pahin vitsaus mitä täällä on tapahtunut. Ylipäätään se fakta, että muinaisia _ihmisten_ kirjoittamia kirjoituksia tulkitaan, aiheuttaa maapallolla ongelmia.

Onko sillä väliä, miten rakastaa ja levittää hyvää? Eikö riitä että tekee hyvää muille, miksi se pitäisi tehdä juuri Sinun tavallasi? Maailma on rikkaampi paikka, jos jaamme kokemuksemme, emmekä hylkää ketään.

En pidä myöskään luokittelusta "ihmiset" ja "eläimet", aivan kuin olisimme jotain hienompaa tai kehittyneempää. Kuinka helvetissä voimme tietää, mitä eläinten päässä liikkuu? Ehkä heillä on jokin hienovaraisempi tapa kommunikoida, ties vaikka madot kehittelisivät jo omaa multahiukkaskiihdytintään viestien toisilleen kaavoja suodatettujen multakökkäreitten avulla. Ja jos pään koko olisi jotenkin suhteutettu yksilön älykkyyteen, sehän tarkoittaisi elefanttien ja monien muiden eläinten olevan meitä huomattavasti älykkäämpiä. 

En ihmettelisi, vaikka asia näin olisikin, on meinaan niin hölmöä meininkiä tällä pallolla. Kaikki se materialismi, mitä ihmiset harrastavat. Palkan määrä = ihmisen arvo? Ei kovin looginen yhtälö minusta.