Auttaminen ja kiitollisuus

Pahoja asioita kokeneita henkilöitä on vaikea auttaa. Se olisi teoriassa helppoa, mutta en pysty siihen, koska pelkään, että minulle suututaan tai minut torjutaan. Pelkään, että hyvä teko saa negatiivisen palautteen. Uteliaille tiedoksi, että tämä ei ole järin hyvä strategia. Jos haluaa auttaa, täytyy hyväksyä se, että ihmiset eivät aina halua apua, tai saattavat ylpeyttään reagoida negatiivisesti auttajaa kohtaan. Tai he saattavat yksinkertaisesti tuntea olonsa niin huonoksi, että olotila muuttuu vihaksi ja katkeruudeksi muita kohtaan. Haluaisin auttaa, mutta se on niin vaikeaa. Kynnys on niin suuri. Ketä minä auttaisin? Laitanko rahaa hyväntekeväisyyteen ja onko minulla sitten lupa kokea hyvää omaatuntoa teostani? Tuntuu, että pitäisi tehdä jotain konkreettista. Siksi rahan antaminen tuntuu kasvottomalta, munattomalta ja pelkurimaiselta. "Maksan muiden huolet pois, rahalla kaikki hoituu!"

En halua olla yksi niistä. Mutta minussa piilee laumasielu, joka menee pakokauhuun, kun muutkin menevät, ja jättää auttamatta, koska kukaan muukaan ei auta. Jos vain pääsisi tästä laumasieluisuuden negatiivisesta puolesta eroon, oppisin jo auttamaan monia. Uskaltaisin kysyä kadunmieheltä, että onko hänellä kaikki hyvin. Ennen kaikkea, uskaltaisin kysyä kahden vuoden takaiselta ystävältä, että onko hänellä kaikki hyvin.

Haluaisin auttaa ihmisiä opettamalla heitä. Haluaisin opettaa ihmisiä olemaan kiitollisia. Koen, että oma elämäni on hyvällä mallilla ennen kaikkea oman asenteeni vuoksi. Otan mitä saan ja kiitän siitä, ja annan mielestäni sen verran itsestäni kuin pystyn, enkä yhtään vähempää. Uskon, että ihminen saa kiittämällä enemmän. En tarkoita, että ihminen saisi konkreettisesti tavaraa enemmän tai kiittämisen ja saamisen sääntö olisi jotenkin absoluuttisesti pätevä, vaan ihminen kokee itse saavansa enemmän kun hän kiittää vaikkapa leivän palasta. Kiittämistä ei tarvitse suorittaa ääneen, vaan sen voi lausua hiljaa mielessään. Kiittipä sitä sitten mistä tahansa, kiittäminen parantaa itsetuntoa ja elämän alkaa kokea eri tavalla.

Jos sinulla on edes katto pään päällä, ole kiitollinen. Aina on ihmisiä, joilla on asiat paremmin, mutta on myös ihmisiä, joilla ei ole asuntoa, ei ruokaa, ei työtä, ei mitään toimeentuloa. Kun kiittää, tulee ajatelleeksi sitä, että todellakin omaa kaikkea kiittämisen arvoista.

Kun joskus koen suuria vastoinkäymisiä, esimerkiksi läheisen kuoleman, voi olla, että asenteeni elämään muuttuu, mutta toivon, että säilytän läpi elämän tuon kiitollisuuden, minkä olen oppinut. Vastoinkäymisiä minulla on ollut, mutta olen aina uskonut, että parempi aika koittaa, ja että minun kuuluu kokea ne kokemukset, että opin elämänläksyni. Nyt taas on ollut kahden vuoden onnellinen aikakausi, Turussa. Ihan hetki sitten tämä kaupunki oli vieras ja viehättävä, ja nyt tämä tuntuu kodilta. Tiesin kyllä alusta asti, että tämä tulee olemaan kotini pitkään.

En pidä siitä, että materiaalisesti hyvinvoivat ihmiset valittavat siitä, että sitä puuttuu ja tätä puuttuu. Entä ne asiat mitä sinulla jo on? Ovatko ne täysin merkityksettömiä? Onko se uusi mekko pysyvän onnellisuuden tae?

Usein henkistä tyhjyyttä paikataan materiaalisella tyydyksellä. Se onkin ehkä yhteiskuntamme surullisin ilmiö. Ihmiset ovat onnettomia, koska he eivät puutu oikeisiin ongelmiinsa vaan täyttävät sisäisiä aukkojaan väärillä, tyhjillä strategioilla. Uutta elämää et voi ostaa.

Joku elää veloiksi, ja joutuu ottamaan jatkuvasti lainaa. Tästä tulee kierre.
Joku harrastaa irtosuhteita saadakseen läheisyyttä, kiinnittääkseen huomiota, saadakseen rakkautta. Lopulta häneen vain sattuu, kun hänet hylätään ilta toisensa jälkeen. Joku turruttaa pahaa oloaan päihteillä, ja taas kerran kierre on valmis. Jotkin ongelmat johtuvat kärsimättömyydestä. Vaikka olo helpottaisi hetkeksi jonkin korvikkeen ansiosta, korviketta joutuu taas käyttämään kun paha olo hiipii takaisin.

Ehkä siksi ratkaisut kannattaa etsiä itsestään, sillä minuus, kokemus omasta itsestä on kaikkein pysyvin asia elämässä.